Vaikuttavaa tutkimusta ja opetusta

Päivitin viime viikolla facebook-statustani erään väitöskirjaa koskevan esitarkastuksen jälkeen: "Tutkijan työn ehdottomia kohokohtia ovat ne, kun kuulee, miten joku joskus jossain ihan toisaalla on saanut sattumalta käsiinsä kirjoittamasi tekstin lukenut sen, inspiroitunut, ymmärtänyt siitä jotain olennaista ja alkanut kehittää asiaa eteenpäin uuteen suuntaan. Sen rinnalla kaikki cv:ssa listatut tieteelliset ansiot näyttävät aika turhilta."

Kummallista kyllä  monet tuntemani yliopiston tutkijat ja opettajat näyttävät ajattelevan samansuuntaisesti – ainakin tykkääjien määrän perusteella. Tämä ei tietysti tarkoita, että eläisimme pelkällä kiitoksella ja kunnialla, mutta yliopiston nykyinen palkkio- ja palkitsemisjärjestelmä ei kykene tunnistamaan tutkimus- ja opetustyössä syntyviä todellisia onnistumisen kokemuksia.

Tutkimustyö ei koskaan ala minusta tai pääty minuun, vaan tutkija on osa suurta kollektiivista projektia, ikään kuin yksi linkki ketjussa, jossa tieto ja taito siirtyvät aina kriittisen suodattimen läpi uudelle sukupolvelle. Tuntuu häkellyttävän hienolta, jos pystyy joskus oikeasti keksimään ja kehittämää jotakin sellaista, joka kantaa ja vie muiden tulevien sukupolvien tutkimustyötä eteenpäin. 

Yliopistossa tutkimuksen ja opetuksen yhteensovittaminen vaatii jatkuvaa tasapainoilua, mutta tunnustan välillä oikeasti nauttivani opetuksesta. Yksi opetustyön palkitsevimmista hetkistä on nähdä luennoilla, miten opiskelijoiden poskille alkaa kohota puna innostuksesta ja silmissä näkyvät oivalluksen hetket. Jotain alkaa tapahtua, ja joskus juuri näillä hetkillä voi olla kauaskantoiset seuraukset. Ilman innostuksesta syntyvää pitkäjänteistä tieteellistä motivaatiota tuskin Suomessa olisi kovinkaan montaa professoria!

Yliopistossa käytetään paljon aikaan opetuksen ja tutkimuksen laadun parantamiseen ja tämän laadun mittaamisen kehittämiseen. Se on toki tärkeää. Toinen asia on, pystytäänkö laatujärjestelmien kautta koskaan mittaamaan tutkimuksen ja opetuksen ehkä kaikkein merkittävimpiä, hiljaisesti tapahtuvia oivalluksia ja hitaasti tapahtuvaa opetuksen ja tutkimuksen vaikuttavuutta.

Kenties meidän on jossain määrin hyväksyttävä se, että mittaristot ovat aina enemmän ja vähemmän epätäydellisiä korvikkeita. Siksi yliopistossa tarvitaan myös tutkimuksen ja opetuksen akateemisen ruohonjuuritason ymmärrystä ja käytännöllistä järkeä päätöksenteossa erilaisten mittaristojen tuottaman silppuinformaation rinnalle. Yliopiston hallituksen tehtäviin kuuluu muun muassa päättää koko yliopiston toiminnan ja talouden keskeisistä tavoitteista, strategiasta ja ohjauksen periaatteista. Vaikka yliopiston päätöksenteko ja tulosohjaus ovat muuttuneet hektisiksi, jopa kvartaalitalouden lakeja noudattavaksi, on syytä muistaa myös ne hitauden periaatteet ja lait, joiden mukaan oikeasti vaikuttava tutkimus ja opetus lopulta syntyy.

Ensi vuodesta alkaen Opetusministeriön rahoituksen jakoperusteet yliopistoille muuttuvat. Yksi yliopistojen uusista perusrahoituksen laskentaperusteista on, että opiskelijan on suoritettava vähintään 55 opintopistettä vuodessa. Näiden uusien vaatimusten osalta moni yliopiston opettaja joutuu miettimään, pystynkö enää tarjoamaan opiskelijoille todellisia onnistumisen ja innostumisen hetkiä? Syntyykö omilla luennoillani innostusta, joka jaksaa kantaa ja motivoida myös tulevaisuuden yliopiston tutkijoita ja opettajia?

Jaana Parviainen