Tampereen yliopiston hallitus kaipaa ihmisiä, joilla on näkemys koko yliopiston tulevaisuudesta ja jotka eivät edusta yksittäisen oppiaineen tai tieteenalayksikön etua. Taustayhteisöjensä kautta Jaana Parviaisella (Tatte) ja Kai Halttusella (TaYLL) on vahva yhteys laajaan osaajajoukkoon eri puolilta yliopistoa.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Onko yliopistolla varaa ottaa tutkimusrahoitusta vastaan?

Täydentävään rahoitukseen liittyvät ongelmat ovat yksi keskeinen syy suostua ehdokkaaksi Tampereen yliopiston hallituksen vaaliin. Miksi? Oma kokemukseni täydentävän rahoituksen hakemisesta valottaa tätä asiaa.

Viime keväänä hain tutkimushankkeelleni Tekesistä rahoitusta yhdessä Jyväskylän yliopiston kanssa. Tutkimushankkeen suunnittelu eteni hyvin aina siihen asti, kunnes tuli aika tehdä budjettia. Tekes edellyttää, että yliopiston omavastuurahoitusosuus kokonaisbudjetissa on 40 %. Määräaikaisena tutkijana ilman ns. "opetusvirkaa" minun piti keksiä, mistä tuo 40 %:n osuus saataisiin revittyä kokoon. Kyselin asiaa tutkimuspalveluista ja yksikön johdosta, mutta sain vain epämääräisiä kehotuksia tyyliin "etsi joku yksikön professori, joka voi kirjata työtunteja hankkeelle". Käytännössä tälle professorille ei olisi asetettu mitään velvoitetta tehdä tutkimusta tässä hankkeessa. Mietin, heitänkö jo tässä vaiheessa hanskat tiskiin.

Alkoi näyttää siltä, että täydentävä tutkimus-rahoitus on liian kallista, että Tampereen yliopistolla olisi varaa ottaa sitä vastaan.

Oli suorastaan huvittavaa lukea Tampereen yliopiston strategiaa vuosille 2010–2015: "Tukea ja ohjausta lisätään täydentävän rahoituksen hakemisessa, jotta menestytään kovenevassa kilpailussa rahoituksesta. Täydentävän rahoituksen osuus yliopiston varsinaisesta budjettirahoituksesta nostetaan 40 prosenttiin vuoteen 2012 mennessä. Sisäinen rahanjakomalli muutetaan strategian mukaisesti kannustavaksi."

Tampereen yliopisto haluaa nostaa täydentävää rahoitustaan, mutta käytännössä rahoituksen hankkiminen on tehty meille pätkätutkijadosenteille lähestulkoon mahdottomaksi. Tiedän, että monet määräaikaiset yliopistotutkijat ja tutkimusyksiköt painivat samojen ongelmien kanssa kuin minä. Kun tuo puuttuva 20–40 %:n osuus tutkimusrahoituksesta korvataan opetustehtävässä toimivien työtunneilla, tutkijoiden on etsittävä jatkuvasti erilaisia professoribulvaaneja omille projekteilleen. Senioritutkijan urakehitys helposti vääristyy, jos tutkijoiden suunnittelemat ja käytännössä johtamat projektit pyörivät professorien nimissä.

Lähetin viime keväänä rehtoraatille kirjeen, jossa pyysin kannanottoa siihen, miten hankkeen kokonaisbudjetin osalta puuttuvan 40 % osalta menetellään. En ole saanut keneltäkään selkeää vastausta kysymykseeni. 

Aihe on nimittäin edelleen akuutti. Tekes myönsi kahden vuoden mittaisen rahoituksen hankkeellemme! Tuolla hakukierroksella noin 70 % hakemuksista hylättiin. Tampereen teknillinen yliopisto ei kuulemma saanut yhtään jaossa olleista rahoituspoteista. Kiitos Tampereen yliopisto, että jaksoit kannustaa minua! 

Palkinnoksi sain vuoden mittaisen työsuhteen yliopistolla, koska kukaan ei osannut yksikössä tai tutkimuspalveluissa parin kuukauden pähkäilyn jälkeenkään laskea, miten pitkälle hankkimani rahoitus oikeastaan riittää. 

Onko syynä monimutkainen ja hämärä kokonaiskustannusmalli, jos yliopistolla ei enää osata laskea tutkimushankkeiden todellisia kuluja?

Siihen vastaaminen vaatii jo ihan oman blogikirjoituksensa.

Jaana Parviainen

2 kommenttia:

  1. Jaana esittää relevantteja ongelmia, mutta olisiko myös ratkaisuehdotuksia? Tulisiko tutkimusta organisoida siten, että vakituisissa työsuhteissa olevien työpanosta allokoitaisiin tutkimusprojekteihin, kuten kokonaiskustannusmalli näyttää olettavan? Tulisiko luopua koko kokonaiskustannusmallista, mikä ei tietysti ole yhden yliopiston päätettävissä?

    t. Otto Auranen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos huomioista ja kysymyksistä. Epäilen, että vakituisissa työsuhteissa olevien työpanoksen ”pakkoallokointi” tutkimusprojekteihin tuskin onnistuisi. Se miten kukin opettaja käyttää tuon tutkimusosuuden kuuluu lähtökohtaisesti opettajien vapauteen tehdä tutkimustyötään kuten parhaimmaksi katsoo. Minusta paras ratkaisu, jolla tuettaisiin myös siirtymistä tutkijan urapolulla kakkostasolta kolmostasolle, olisi eräänlainen purskurirahasto, josta myönnettäisiin tuo puuttuva 20-40% osa budjetista, jonka kokonaiskustannusmalli edellyttää. Yliopisto tahkosi voittoa n. 4 milj. euroa vuonna 2011, osa tästä voitosta koostuu projektien ns. ”overheadeista”, joka syntyy osasta tutkimusprojekteista tämän kokonaiskustannusmallin tuloksena yliopistolle. Tampereen yliopisto ei voi yksipuolisesti irrottautua kokonaiskustannusmallista. Tosin on muistettava, että osa tutkimuksen rahoittajista ei käytä kokonaiskustannusmallia, joten käytännössä osa tutkimusprojektien rahoitusta pyöritetään edelleen vanhaan malliin.

      Terveisin
      Jaana Parviainen

      Poista